Kuopion alueen uutiset - Savon Sanomat

Vahvasti päihtynyt nainen ajoi ulos tieltä


Kuopiolainen 53-vuotias nainen suistui henkilöautolla ulos tieltä Kuopion Puijonlaaksossa lauantai-iltana. Poliisin mentyä paikalle selvittämään onnettomuutta paljastui, että nainen oli kuljettanut autoa päihtyneenä. Puhalluskoe osoitti kuljettajan veren alkoholipitoisuudeksi 2,13 promillea. Naista epäillään...

Kaaharilla vauhtia kuudenkympin alueella 129 kilometriä tunnissa


Tuusniemeläinen 18-vuotias mies ajoi tuntuvaa ylinopeutta Kuopion Riistavedellä lauantai-iltana. Vauhdikas matkanteko katkesi, kun paikalle osunut poliisin nopeusmittaus osoitti miehen kaahanneen henkilöautolla 129 kilometrin tuntinopeutta 60 kilometrin nopeusrajoitusalueella. Kuljettaja oli ajaessaan...

Raha ja vastuu eivät kohtaa omaishoidossa – Palkkiot voivat yhtenäistyä soteuudistuksessa


Ovi kolahtaa, kun Reima Sivonen saapuu kotiin koulusta. Avustaja Mari Paananen työntää pyörätuolin keittiöön, on aika ottaa välipalaa. Reiman äiti Annariikka Sivonen alkaa syöttää jogurttia. – Reima käy koulussa arkipäivät ja minä töissä neljänä päivänä viikossa. Muuten olen hänen omaishoitajansa. Mahdollisuus...

Pieksämäen pienellä kynttilätehtaalla jokainen tuote tehdään käsin


Lämpöisen steariinin tuoksu kiemurtelee nenään heti Juhavan kynttilätehtaan oven avatessa. Työntekijät Kaisa Manninen ja Pertti Inkinen irrottavat kynttilöitä muoteista ja viimeistelevät tuotteita ennen postitusta. Komea sarja jyhkeitä kirkkokynttilöitä seisoo rivissä, sydänlangat hohtavan valkoisina....

Puijon joulu avattu – ilmaisbussilla oli kysyntää


Joulupukkiin liittyy monta salaisuutta, mutta on yksi salaisuus, jota hänkään ei tiedä. Se on Roni Suihkosen lahjatoive.Roni tapasi siskonsa Ronjan kanssa pukin Puijon jouluavajaisissa lauantaina. Pukki kyseli muorinsa avustuksella kaikenlaista kuten, osaatko jo kirjoittaa oman nimesi ja montako luukkua...

Autoa käynnistellyt mies vastusti poliisia, mutta myönsi käyttäneensä kannabista


Poliisi huomasi lauantaina hieman puolen yön jälkeen Kuopion Saarijärvellä, kun mies käynnisteli henkilöautoa ja auto liikkui hieman eteenpäin. Ratin takana ollut mies vaikutti poliisin mielestä päihtyneeltä. Hän ei totellut käskyjä, joten poliisi joutui käyttämään voimakeinoja miehen saamiseksi ulos...

"Pelastit meidät, olet enkeli!" – Mari auttaa 12 perhettä saamaan joulun Kuopiossa


Tänä vuonna häneen otti yhteyttä yli 12 perhettä, joissa on 2–5 lasta. Heille tekee tiukkaa saada huomiseksi ruoka pöytään. Vanhemmilla on suru lastensa puolesta, kun joulu lähestyy.Mutta nyt näihin perheisiin tulee joulu, siitä pitää huolen kuopiolainen Mari Kauppinen ja kymmenet ihmiset, jotka haluavat...

KYSin vanhuspsykiatrian osaston lakkautus: Vaikeasti masentuneet, aggressiiviset ja sekavat vanhukset yleistyvät terveyskeskuksissa


Vanhusten terveydenhoito uhkaa heikentyä Pohjois-Savossa, koska KYSin tällä viikolla päättyneet yt-neuvottelut ovat johtamassa 12-paikkaisen vanhuspsykiatrian osaston lopettamiseen. Kuopion kaupungin sairaalapalvelujen ylilääkäri Tuija Jääskeläinen kertoo, että osaston lakkauttaminen siirtäisi perusterveydenhuollon...

Keski-Savon Jätehuolto hakee kiuaskivet kotoa – Sekajätteeseen heitetyt kivet haittaavat Riikinvoiman jätteenpolttolaitoksen toimintaa


Keski-Savon Jätehuolto tarjoaa käytettyjen kiuaskivien hakupalvelua joulun alla. Maksullisen noudon voi tilata 23. joulukuuta saakka taajama-alueilla. Kiviä voi myös viedä maksutta Varkauden Ekotorille. Leppävirralla kiviä voi viedä Tukeva-Säätiölle, Joroisissa työpajalle ja Heinävedellä kunnan varikolle. Hakupalvelun...

Presidentti kehui Kilven kirjaa, opiskelijoiden kädentaidot isosti esillä – lue tästä savolainen reportaasi Linnasta


Nappivalinta. Päivä päivältä ajankohtaisempi. Suorastaan erinomainen nosto!Muun muassa näillä sanoilla savolaiset vieraat kommentoivat tämänvuotisten Linnan juhlien teemaa. Perjantai-illan pukuloistossa puhuttiin tiedosta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta – aiheesta, joka oli ennakoitavissa jo toukokuisessa...

Savolainen ilta isänmaalle maanpuolustushengessä – Vielä saatiin mukaan 20 kunniavierasta


Pöydässä on ylikypsää häränrintaa, savumuikkumoussea ja muita ihanaisia herkkuja, mutta tänä iltana kaikkein tärkeintä ovat ihmiset pöydän ääressä. Maakunnalliseen itsenäisyyspäivän juhlaan Kuopion Musiikkikeskukselle on kokoontunut kolmisensataa kutsuvierasta – kunniavieraina tietenkin sotaveteraaneja...

Opiskelijat juhlistivat itsenäisyyspäivää soihtukulkueella


Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta kunnioitti Suomen itsenäisyyttä soihtukulkueella Kuopion keskustassa perjantai-iltana. Soihtukulkue on yksi ylioppilaskunnan vanhimmista akateemisista perinteistä. – Soihtukulkue on opiskelijoiden näköinen juhlatilaisuus, joka kunnioittaa tärkeää juhlapäiväämme,...

Nämä savolaiset juhlivat itsenäisyyspäivänä Presidentinlinnassa vuonna 2019 – katso kuvasarja juhlista


Vuoden 2019 Linnan juhlat on käyty. Savon Sanomat seurasi  juhlien kulkua illan aikana useissa eri jutuissa.Ainakin nämä savolaiset saivat tänä vuonna kutsun Linnan juhliin:Siilinjärveläinen Heikki Suhonen oli ainoa pohjoissavolainen sotaveteraani, joka sai kutsun Linnan juhliin. Hän osallistui juhlaan...

Alaikäinen poika ajoi varastetulla autolla ulos tieltä


Poliisi tutkii moottorikulkuneuvon käyttövarkautena iisalmelaisen alaikäisen pojan ajoreissua. Poika otti myöhään viime maanantaina käyttöönsä sukulaisensa henkilöauton ja ajoi sillä ulos tieltä Porovedentiellä Iisalmessa. Poika oli kertonut poliisille ajaneensa noin 80 kilometrin tuntivauhtia, kun hän...

Itsenäisyyspäivän juhlassa Kuopiossa kiitettiin vapautta toteuttaa unelmiaan


Kuopion kaupungin kaikille avoimen itsenäisyyspäivän juhlan teemana oli tänä vuonna sotaveteraanien muistamisen lisäksi 1800-luvun yhteiskunnallisen vaikuttajan Minna Canthin työ tasa-arvon ja itsenäisyystahdon puolesta niin, että se heijastuu nykypäiväänkin. Itsenäisyyspäivän pääjuhla järjestettiin...

Siilinjärveläinen Heikki Suhonen, 95, koki kovan lapsuuden, soti Suomen puolesta ja rakensi perheelleen onnen – Linnan juhlissa hän kätteli ensi kertaa presidenttiä


Periksi ei anneta. Se on sanonta, jonka voi kuulla usein Heikki Suhosen suusta. Siilinjärveläinen sotaveteraani on itse elänyt lausahdusta todeksi jo 95 vuotta – vaikka luovuttaminen olisi ollut monta kertaa helppoa. Suhonen syntyi savutupaan pienessä Koivumäen kylässä vuonna 1925. Jo lapsuutensa varhaisessa...

Poliisi tavoitti kaksi murtovarasta – sivullisen havainto käräytti varkaat


Poliisi sai Kuopion keskustasta perjantaina aamuyöllä ilmoituksen, että kaksi miestä yrittää murtautua kerrostalon alaovesta sisään. Poliisi tavoitti paikalta kaksi miestä, joiden hallusta löytyi murtovälineitä. Jälkien perusteella miehet olivat rikkoneet kerrostalon kahta ulko-ovea, mutta eivät olleet...

Jokaisella sankarihaudalla paloi kynttilä – Seppeleenlasku aloitti itsenäisyyspäivän vieton Kuopiossa


Karjalan lennoston järjestämä perinteinen seppeleenlaskutilaisuus aloitti itsenäisyyspäivän vieton Kuopiossa perjantaina päivällä.Sankaripuistossa eli Kuopion sankarihautausmaalla on 639 hautaa talvi- ja jatkosodan sankarivainajille, kentälle jääneille sekä Kuopion pommituksissa kuolleille.Sankaripuistoon...

Yhä useampaa maatilaa johdetaan kuin yritystä – "Osinkoa maksetaan, kun on kykyä"


Joukko saman ikäpolven tilallisia perusti yhteisen vasikkakasvattamon Kuopion Vehmersalmelle vuonna 2015. Savon Vasikka Oy kuuluu Atria-ketjuun, ja se on Suomen suurimpia kasvattamoja. Sinne mahtuu 1 200 vasikkaa.Toimitusjohtaja Ville Pekkarisen mukaan "ainoa järkevä" yritysmuoto oli osakeyhtiö. Yhtiö...

Itä-Suomen yliopistosta irtisanottu kolmikko vaatii korvauksia eläkeikään saakka – Yhteissumma nousee liki miljoonaan euroon


Kolme Itä-Suomen yliopiston kirjastossa työskennellyttä naista vaatii käräjäoikeudessa yliopistolta kaikkiaan lähes 800 000 euron korvauksia muun muassa perusteettomasta irtisanomisesta ja syrjinnästä. Naisista kaksi työskenteli Kuopion kampuksella ja yksi Joensuussa. Yliopistossa oli joulukuun 2015...

Kuopion turvallisuuspäällikkö sai ylennyksen varautumistyöstään – neuvoo, että kotivara sopisi kotiin kaikille


Jos Kuopion kaupungin määräaikainen turvallisuuspäällikkö Petri Huttunen saisi määrätä kaupunkilaiset parantamaan turvallisuuttaan, hän laittaisi jokaisen hankkimaan kotiinsa kotivaran sekä kysymään välillä lähistönsä ihmisiltä, mitä kuuluu. Huttusella on virka Pohjois-Savon pelastuslaitoksella valmiuspäällikkönä,...

Mies raiskasi naisen autossa – hovioikeus tuomitsi ehdotonta vankeutta äänestyspäätöksellä


Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi 37-vuotiaan miehen kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Turvapaikanhakijana Suomeen tullut mies raiskasi naisen autossa Iisalmen seudulla joulukuussa 2016. Savon Sanomilla ei ole tietoa miehen kansallisuudesta. Mies pysäytti auton, jonka kyydissä nainen...

Baltzaria epäillään törkeän ihmiskaupan lisäksi seksuaalirikoksesta Kuopiossa


Helsingin käräjäoikeus vangitsi torstaina kulttuurineuvos, kirjailija Veijo Baltzarin, 77, epäiltynä kahdesta törkeästä ihmiskaupasta. Lisäksi Baltzaria epäillään nyt myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä.Poliisi epäilee Baltzarin syyllistyneen rikoksiin Kuopiossa, Tammisaaressa ja Helsingissä...

Tukkeja putosi lastauslaiturilta järveen – kymmeniä puita ajelehtinut vastakkaiselle rannalle


Kuopion Väinölänniemen rannoilta Peräniemestä ja Rönön saaresta on löytynyt ajelehtimaan päässeitä tukkipuita. Tukkipuut ovat peräisin lahden toiselta puolelta Kuopion Kumpusaaren teollisuussatamasta. Kumpusaaren lastauslaiturilla oli tukkipuita odottamassa lastausta laivaan, mutta jostain syystä laiturin...

He sytyttävät valot Kuopion kaikkiin 23 joulukuuseen: "Kotona ei kyllä enää tarvitse jouluvaloja viritellä"


Urakka alkaa yleensä torikuusesta. Sen jälkeen on vielä 22 muuta joulukuusta koristettavana, Mestarin sähköasentaja Mika Huttunen kertoilee.Hän on työparinsa Kari Kiiskisen sekä tätä viikolla tuuranneen Tarmo Föhrin kanssa Kuopion "virallinen" kuusenkoristelija. Tiimi asentaa muutaman viikon aikana parityönä...

Rautalammin kunnalle valtakunnallinen palkinto


Suomen vanhin valtakunnallinen eläkeläisjärjestö Eläkeläiset ry on palkinnut Rautalammin kunnan liikuntatoimen Ikäystävällinen teko 2019 -palkinnolla esimerkillisestä toiminnasta ikäystävällisyyden puolesta. – Rautalammin kunnan tarjoama ikäihmisten liikuntakalenteri ja syksyllä toteutettu penkkilenkki...

Iisalmelaislukiolaisia matkustaa Brysseliin nuorten ilmastohuippukokoukseen


Joukko Iisalmen lyseon oppilaita matkustaa ensi maaliskuussa Brysseliin Euroopan nuorten ilmastohuippukokoukseen. Tapahtuma on muodoltaan YK:n ilmastonmuutoskonferenssin kaltainen. Oppilaita pyydetään edustamaan tiettyä teollisuudenalaa tai maaryhmää ja neuvottelemaan ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävistä...

Kirkolliskokous: Ortodoksisia pyhäköitä ei uhkaa joukkohävitys


Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous on asettanut tavoitteeksi kiinteistöjen määrän vähentämisen. Hiljattain Museovirasto lausui painavan huolensa suunnitelmista. Nyt kirkolliskokous rauhoittaa tilannetta tiedottamalla, ettei se pidä kirkon kiinteistötyöryhmän raportin toimenpide-ehdotuksia toteuttamiskelpoisina....

Muistatko vielä 7-vuotiaan Amanda Hyvärisen, joka lähti kouluun vuonna 2007? Tänään hän painaa päähänsä valkolakin – lukio ei ollutkaan läpihuutojuttu


Ei se ollutkaan mikään läpihuutojuttu, huokaa siilinjärveläinen Amanda Hyvärinen, jonka koulu-urakka on nyt päätöksessä – tällä erää. Vuonna 2007 Hyvärinen lähti ekaluokalle. Savon Sanomat seurasi tuolloin Hyvärisen opintien ensiaskeleita. Silloin jännitti ja uusien kavereiden saaminen tuntui kutkuttavalta. ...

Sivulliset hätääntyivät rattijuopon liikkeistä – ajokiellossa ollut mies puhalsi kovat promillet


Hätäkeskukseen tuli keskiviikkoiltana kello 21:n aikaan useita ilmoituksia Vieremällä liikkuvasta henkilöautosta, jonka kuljettajaa epäiltiin päihtyneeksi. Poliisi löysi hätäkeskukseen soittaneiden ilmoittajien avulla henkilöauton Iisalmesta Eteläntieltä. Autoa kuljetti entuudestaan ajokiellossa oleva...

Hirsirakentamisessa ennätyksellinen buumi – Hirrestä parhaillaan tekeillä 50 koulua ja -päiväkotia


Suomen kunnissa on tällä hetkellä käynnissä noin 50 hanketta hirsikoulujen ja -päiväkotien rakentamiseksi. Osa niistä on rakenteilla, osa suunnittelupöydillä. – Kuluva vuosi on kaikkien aikojen ennätysvuosi hirsirakentamisessa. Kyllä tässä buumista voi puhua. Sen taustalla on sisäilmakeskustelu ja ekologisuus,...

Kuopion ensimmäinen nykyaikainen hirsikoulu rakennetaan Kaislastenlahteen säältä suojassa – Tältä siellä tulee näyttämään


Kuopion kaupungin ensimmäisen nykyaikaisen hirsirakenteisen koulun hirsien asentaminen alkoi Kaislastenlahdessa maanantaina.– Koulun hirret valmistuivat tehtaalta viime perjantaina ja pakattiin kuljetukseen sunnuntaina, kertoo toimitusjohtaja Tero Ollikainen Ollikaisen Hirsirakenne Oy:stä.Vuoden 2021...

Seuraavaksi väistötiloihin autoala ja kauneudenhoito


Väistötiloihin siirtyminen ja muuttojen valmistelu jatkuu Savon koulutuskuntayhtymän tiloissa Kuopion Presidentinkatu 3:ssa. Seuraavat muutot väistötiloihin vuonna 2020 koskevat autoalaa ja kauneuden ja hyvinvoinnin taloa. Presidentinkadun D-rakennus ja osa C-rakennusta puretaan ensi kesän ja syksyn...

Pieksämäellä lomautetaan, ei irtisanota


Pieksämäellä vältyttäneen kovilta irtisanomilta. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena esitetään kahden viikon lomautuksia 130:lle työntekijälle ja viranhaltijalle. Lisäksi tehtäviä järjestellään uudelleen, määräaikaisten käyttöä vähennetään ja eläkkeelle jäävien tilalle ei välttämättä palkata uusia...

Lindtman vai Marin? – Savo-Karjalasta tukea molemmille pääministeriehdokkaille


Savo-Karjalan SDP:n puoluevaltuutetuilta tulee kannatusta sekä Antti Lindtmanille että Sanna Marinille, kun puoluevaltuusto äänestää uudesta pääministeristä. – Molemmat ovat kyvykkäitä hoitamaan pääministerin tehtäviä. Tässä tilanteessa Marinilla on paremmat valmiudet toimia pääministerinä, Johanna...

Poliisi perusti oman projektiryhmän tutkimaan Tullin Itä-Suomesta paljastamat huumekauppaepäilyt


Itä-Suomen poliisilaitos perusti oman projektiryhmän, joka tutkii Tullin paljastamat itäsuomalaisia koskevat huumerikosepäilyt loppuun. Projektiryhmään on nimetty rikostutkijoita Kuopiosta, Mikkelistä ja Joensuusta. Kun Savossa normaalisti poliisin tutkittavaksi tulee parikymmentä henkilöä vuodessa epäiltyinä...

Nainen hankki Aarniolta hasista – tuomio nyt lainvoimainen, mutta Hollannin reissun osuus käsitellään vielä KKO:ssa


Korkein oikeus on antanut valitusluvan leppävirtalaisella Seija Kortekallio-Lammelle törkeästä huumausainerikoksesta ja vankeusrangaistuksesta.Kortekallio-Lampi oli laajassa huumerikosvyyhdissä ainoa tuomituista, joka sai korkeimmalta oikeudelta valitusluvan.Valituslupa koskee kuitenkin vain osaa Kortekallio-Lammen...

Palkittu savolaisyrittäjä säväyttää Linnan juhlissa opiskelijoiden luomuksissa – "Halusin antaa vastuuta nuorille"


Kun kuopiolainen Jarna Kaplas, 32, sai lokakuun lopulla kutsun Linnan juhliin, hänen pasmansa sekosivat. Samana päivänä olleeseen palaveriin oli vaikea keskittyä, kun mielessä liikkui käytännön kysymyksiä. Mistä puku? Entä korut? – Päätin nopeasti, että annan mahdollisuuden nuorille tekijöille, Kaplas...

Verotalo lähtee Kuopion keskustasta Savilahteen


Kuopion Verotalo muuttaa keskustasta Tulliportinkatu 35:stä vuoden päästä joulukuussa Viestikatu 7:ään. Paikka on Savilahdessa. – Verotoimisto siirtyy uusiin, jo rakenteilla oleviin tiloihin. Ne ovat tarkoituksenmukaiset. Tämä on meille iloinen asia, arvioi henkilöverotuksen johtaja Seija Lampinen. Verohallinnon...

Näköislehti ilmestyy vuoden kaikkina päivinä


Savon Sanomat ja muut Mediatalo Keskisuomalaisen isot tilattavat lehdet sekä sanomalehti Karjalainen tekevät vuonna 2020 jokaiseen paperilehden ilmestymättömyyspäivään erillisen näköislehden. Näitä näköislehtiä luetaan tavallisen näköislehden tapaan sähköisesti ja ne on suunniteltu erityisesti mobiililaitteille...

MTK-Pohjois-Savon toiminnanjohtaja: "Emme tiedä, mitä Haukio eläinpuheillaan tarkoitti"


Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n Pohjois-Savon toiminnanjohtajan Jari Kauhasen mielestä on jokaisen oma asia, kuinka protestoi ja mitäkin. Hän viittaa kiuruvetisen kansanedustajan Hannakaisa Heikkisen (kesk.) päätökseen olla osallistumatta Linnan juhliin.Kiuruvesi-lehti: Kansanedustaja...

Lisäys kunniamerkkien saajiin


Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajien listalta puuttuivat Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkin saajat. Savon Sanomien levikkialueelta tämän kunniamarkin saavat: Lehtinen, Kari Erkki Juhani, tutkimusprofessori, Kuopio, Rissanen, Sari Tuula Helena, dekaani, Kuopio, Soininen, Pirjo Tuulikki,...

Opiskelijat tekivät Savonian rehtorille asun Linnan juhliin – "Tämä avasi silmiäni työn vaatimuksille"


Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgrén nähdään tämän vuoden Linnan juhlissa opiskelijoiden luomassa puvussa. Vidgrénin yllä on Savonian muotoilun opiskelijoiden suunnittelema ja toteuttama sininen silkkisifonkipuku. Vidgrénin mukaan ajatus pukuun tuli häneltä. Toista kertaa Linnaan suuntaava...

Elinkautisvanki pahoinpiteli toisen vangin vankisellissä Sukevalla


Pohjoiskarjalalainen elinkautisvanki pahoinpiteli päijäthämäläisen vangin Sonkajärvellä Sukevan vankilassa viime vuonna. 35-vuotias mies meni 37-vuotiaan miehen selliin, kävi käsiksi ja löi päähän useita kertoja. Uhri kaatui ja löi päänsä pahoin tuoliin. Uhrilta lohkesi kaksi hammasta ja hänelle tuli...

Näin yt-neuvotteluita kommentoidaan KYSin aulassa: "Tuntuu, että liikaa tingitään juuri sieltä tekevästä portaasta"


KYSin aulassa seisoo tiistaina mies, josta ei hevillä uskoisi, että vain muutama päivä aiemmin hän on maannut leikkauspöydällä. – Minulle tehtiin pallolaajennus viime torstaina. Yhden yön olin täällä ja sitten pääsin jo kotiin. Kaikki meni hyvin, kertoo vieremäläinen Pertti Rytkönen. Rytkönen kertoo,...

Savilahden liikuntatilojen vuokrakustannus Sakkylle yli 200000 euroa vuodessa


Savon koulutuskuntayhtymän on tarkoitus vuokrata Kuopion kaupungilta Savilahden tulevan liikunta- ja tapahtumakeskuksen tiloja vuosittain yli 200 000 eurolla. Koulutuskuntayhtymän ja kaupungin välisessä esisopimuksessa mainitaan, että koulutuskuntayhtymä sitoutuu vuokraamaan tilaa käyttöönsä kymmenen...

Petosella voi olla keskiviikkona häiriöitä vedenlaadussa


Kuopion Vesi varoittaa keskiviikkona 4. joulukuuta Kuopion Petosella Litmasen ja Pirtin alueilla esiintyvistä vedenlaatuhäiriöistä. Testi pidetään kello 9–11, jolloin häiriöitä voi olla. Mahdolliset häiriöt johtuvat sprinklerilaitteiston testauksesta. Kuopion Vesi kehottaa varaamaan vettä astioihin ennen...

Miehen maksettava 10 500 euroa raiskauksen uhrille – ehdoton vankeustuomio ei muuttunut


Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi kuopiolaisen Mika Andelinin, 40, raiskauksesta kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hänen on maksettava uhrille korvauksia 10 500 euroa kärsimyksestä, kivusta ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta. Tuomion mukaan Andelin pakotti itseään...

Iäkäs mies tuomittiin kahden lapsen törkeästä hyväksikäytöstä – hovioikeus tuomitsi myös raiskauksesta


Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi 74-vuotiaan miehen kolmeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta ja kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.Miehellä oli rikoksissaan kaksi uhria. Hänet tuomittiin maksamaan kärsimys- ja vahingonkorvauksia toiselle lapselle 12 000 euroa ja toiselle...

Mies pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen – rangaistukseksi ehdoton vankeustuomio


Kuopiossa asunut 41-vuotias turvapaikanhakijamies tuomittiin vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Savon Sanomilla ei ole tietoa, mistä mies on kotoisin. Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan mies pakotti uhrinsa väkivaltaa käyttäen sukupuoliyhteyteen jouluna 2017. Oikeuden...


Kuopion alueen uutiset tarjoaa Savon Sanomat.

Mielipidekirjoitukset Kuopio - Savon Sanomat

Tehottomuus piiloon?


Kuopion Mestar-liikelaitoksen yhtiöittämisestä keskusteltaessa kaupunginhallituksen puheenjohtaja on ollut jokseenkin turhaan huolissaan alihankkijoiden käyttämisestä, Kuopion yrittäjien puheenjohtaja on antanut hyviä vihjeitä neutraaleiden hallitusammattilaisten mukaan tuomiseen perustettavaan yhtiöön...

Eri mieltä, vaikka en ymmärrä


Omistajaohjauksesta olisi hyvä haastatella Heidi Hautalaa (vihr.) ja Kimmo Sasia (kok.). Muistaakseni Kimmo Sasin ohjeet olivat, että saa kuunnella, saa puhua, mutta ei vaikuttaa ”viidakon lakeihin”, liike-elämän pelisääntöihin(?). Sirpa Paateroa (sd.) ja Antti Rinnettä (sd.) käy sääliksi (tässä suhteessa). Ylen...

Toiminnan ja talouden moniottelija


Kuopion talous puhuttaa. On rumia tappiolukuja ja salamyhkäistä virkavetoista taloussuunnittelua. Veronmaksajia ihmetyttää, ja kansalaiskeskustelu on astunut areenalle. Tässä muutamia hajapoimintoja siitä, mihin kaupunkilaisten verovaroja ohjautuu. Kohteet ja luvut on poimittu satunnaisesti kaupunginhallituksen...

Runsaasti hyötyjä saatavilla, mutta myymään ei pidä lähteä


Kuopion Energian ja Savon Voiman fuusiota on valmisteltu lähes kahden vuoden ajan. Yhtiöiden johto, hallitukset, neuvotteluryhmä ja ulkopuoliset asiantuntijat ovat käyttäneet tähän asiaan paljon aikaa ja rahaa. Yhdessä luotiin hyvä malli, jolla saataisiin aikaiseksi kotimainen, kuntaomisteinen ja kilpailukykyinen...

Perustelut veronkorotuksiin ontuvat pahasti


Hallitus korottaa ensi vuonna reilusti virvoitusjuomaveroa. Sitä perustellaan terveyden edistämisellä, sillä sokeroituja virvoitusjuomia pidetään yhtenä merkittävänä sokerinsaannin lähteenä. Perustelu kuitenkin ontuu pahasti, sillä THL:n Finravinto-tutkimuksen mukaan naisten sokerinsaannista kolme prosenttia...

Veljeä ei saa jättää myöskään rauhan aikana


Sotiemme kaatuneet lepäävät sankarihautausmaillamme muistuttaen meitä maamme uhrauksista. He ovat täällä siksi, että puolustivat maataan, kotiaan, uskontoaan ja demokraattista yhteiskuntajärjestelmää. Muistamme tänään heitäkin, joiden nimiä ei löydy mistään luetteloista. On kenties sammaloitunut muistopaasi...

Vallasta luopuminen näkyy olevan vaikeaa


Aallon harjalla oleville valta maistuu makealta, mutta vallasta luopuminen on fyrkan menettämistäkin tuskallisempaa. Tätä tukee myös Antti Rinteen (sd.) roikkuminen kynsin ja hampain kiinni vallankahvoissa. Pääministerin paikalta hän ei halunnut luopua, ja SDP:n puheenjohtajan paikka kuuluu hänelle vielä...

Tämäkö on sitä uskottavaa politiikkaa?


Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timoselta kysyttiin ennen Rinteen valintaa hallitustunnustelijaksi, mille vaikuttaa menettely, että poispotkittu ministeri vetäisi hallitustunnustelut epäluottamuksesta huolimatta. ”Vähintäänkin oudolta. Se olisi kiusallista Rinteelle ja muillekin. Voi...

Itsenäisyyden sävyerot ovat tasaantumassa


Itsenäisyys on tärkeä meille suomalaisille. Sen juhlimiseen on aina liittynyt sotiemme historia. Kun talvisodan alkamisesta tuli juuri kuluneeksi 80 vuotta, paluu sotien muistoihin korostuu. Tämä on luonnollista. Sodan kokeneiden miesten omaa ääntä ei mikrofoneista enää kauan kuulla. Sotahistoriaan...

Ei Rinnettä tunnustelijaksi


Jo alun alkaen olin sitä mieltä, että demareiden olisi pitänyt valita pääministeriksi joku muu kuin Antti Rinne. Ja vaikka kepu nyt asian meidän kaikkien parhaaksi tietämällämme tavalla korjasikin, niin pahoin pelkään, että palkinnoksi se voi joutua vielä syömään niin katkeransuolaista Rinteen kokkaamaa...

Vahvistaa perheiden yhtenäisyyttä


Suomen eronneisuusluku on ollut Euroopan unionin korkeimpien joukossa 2000-luvulla, vaikka avioliitto solmitaan suurin odotuksin yhteisestä tulevaisuudesta. Väestöliiton mukaan arviolta lähes puolet avioliitoista päättyy eroon. Asiaan on kiinnitetty valtakunnallisesti huomioita. Lapsiasiavaltuutettu...

Huippukoulutusta ei enää haluta antaa


Kuopion kaupungin budjettivajaus on johtanut kyseenalaisiin ratkaisuihin, joissa säästöt kohdistuvat suoraan nuoriin, opettajiin ja samalla Suomen tulevaisuuteen. Kuopion kaupunginvaltuusto käsittelee 9.12. kokouksessaan ehdotusta, jossa koulutuksesta leikattaisiin 4 prosenttia. On naurettavaa, kuinka...

Harkintaa kaupungille


Kesko suunnittelee uutta isoa kauppaa Kuopioon Haapaniemelle. Kuvaan tietysti kuuluu, että yhteiskunnalta pyritään saamaan apua vaikka tilojen vuokraajaksi. Tässä taloustilanteessa on kaupungin pidettävä päänsä kylmänä. Kaupunki joutuu investoimaan miljoonia kaupan edellyttämiin infrastruktuurin muutoksiin....

Hihat heilumaan, eläkeläiset!


Työmarkkinarintamilla ladataan kovia panoksia piippuihin. Palkansaajien etujärjestöt vaativat työelämässä mukana oleville jäsenilleen reippaita palkkojen korotuksia. Jälkeenjääneisyyden kiinni kuromiseen ja palkkapussin paksuntamiseen on esitetty tuhteja prosenttilukuja. Varmasti näistä vaatimuksista...

Perusasiat kunniaan koulussa


Olen toiminut opettajana kymmenen vuotta, ensin ammatillisella puolella ja nyt peruskoulussa. Olen nähnyt, kun opettajat uupuvat työssään. Monella on nyt hätä siitä, mihin koulu oikein on menossa ja kuinka pitkään tätä jaksaa. Opettajankoulutuskaan ei enää vedä kuin ennen. Ihmetyttää, miten tässä on...

Kelkkailukin on urheilua


Veronmaksaja Jorma Miettinen oli vihastunut moottorikelkkailun haitoista (SS 26.11.). Olisiko nyt tarve lopettaa myös kaiken moottori- ja muun urheilun ja niiden harrastuspaikkojen kehittäminen? Samanlaisia hienoja verrokkilukuja löytyy varmasti sauvoja katkovista laturaivoajista keltaiselta ensilumenladulta...

Lähi- ja perushoitaja on erikoissairaanhoidon voimavara


Sosiaali- ja terveydenhuolto luo perustan yhteiskuntamme turvallisuudelle. Hoitajat ovat suurin yksittäinen ammattiryhmä, jotka työskentelevät lähellä potilasta. Ammattietiikka ohjaa hoitotyötä. Siinä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja käytännön taidot sekä tutkitun tiedon hyödyntäminen. Hoidon on oltava...

Onko Kuopio hyvän elämän pääkaupunki lapsille ja nuorille?


Kaupunginvaltuusto päättää Kuopion talousarviosta vuodelle 2020 joulukuussa. Samalla se päättää heikennyksistä kasvun ja oppimisen palvelutasoon, jos annetussa budjettiraamissa pysytään. Mielestämme on tarpeen käydä arvokeskustelua siitä, mihin kaupungissa halutaan panostaa ja päättäjien on syytä olla...

Mestarit ja kilpailutus


Kuopion kaupunki etsii laskevassa suhdanteessa toiminnoilleen säästökohteita ja sopeuttaa toimintaansa budjettialijäämän hillitsemiseksi. Kaupunki on pinta-alaltaan laaja ja kunnossapitopalvelujen järjestäminen tuo haasteensa. Kunnossapitopalvelut katujen ja yleisten alueiden kunnossapidossa käsittää...

Latauspisteet toteutuvat taloyhtiöihin ilman pakottavaa lainsäädäntöäkin


Valtio aikoo velvoittaa taloyhtiöt ja vuokratalot mahdollistamaan viipymättä sähköautojen latauspisteen, kun joku asukas sitä haluaa. Ja taloyhtiön, jossa on yli neljä autopaikkaa, pitäisi rakentaa putkitukset latauspisteitä varten isompaa remonttia tehdessään, vaikka yhdelläkään asukkaista tai osakkaista...

Opetuksen säästöt huolestuttavat


Olemme saaneet kuopiolaisilta vanhemmilta ja vanhempainyhdistyksiltä yhteydenottoja, joiden aiheena on huoli Kuopion kaupungin suunnitelluista koulutussäästöistä. Säästötavoitteet heikentävät Kuopion kaupungin palvelutasoa huomattavasti, ja vaikutukset tuntuvat lapsissa, oppilaissa ja opiskelijoissa...

Kyseenalaiset ja ontuvat perustelut


Antti Rinteen (sd.) hallitus päätti lisätä ministerien avustajien määrää. Avustajien palkkoihin jysähtää noin 32 miljoonaa euroa. Iso summa yhden kauden menoiksi. Nyt avustajia 19 ministerillä on yhteensä 82. Juha Sipilällä (kesk.) oli selkeää tahtoa vähentää avustajia. Keskusta kannattaa kuitenkin ilmeisesti...

”Hoivatkaa, kohta poissa on veljet”


Marraskuun 15. päivä uutisoitiin, että kaikki eduskuntaryhmät ovat sopineet yhteisesti sotaveteraanien rintamalisän korotuksesta, nykyisestä 50 eurosta 125 euroon kuukaudessa. Hienosti sikälikin hoidettu, että kaikki eduskuntaryhmät seisovat asian takana. Kelan ohjeistuksessa ilmoitetaan, että rintamalisää...

Historian oppia ilmastonsuojeluun


Ilmastokeskustelu jatkuu vilkkaana. Uutishuumassa pääasian ohessa kaupataan sellaisiakin ideoita, joiden päätavoite on jokin muu kuin hiilipäästöjen vähentäminen. Jotkin niistä tahoista, jotka nyt intoilevat ilmastoasialla, kampanjoivat näyttävästi sellaisten asioiden puolesta, jotka olisivat toteutuessaan...

Kuluttamisen vähentäminen keventää mieltä ja kuormitusta


Kulutustottumuksilla voimme vaikuttaa muun muassa ilmastonmuutoksen kehitykseen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Siitä huolimatta identiteettimme rakentuvat yhä enemmän kuluttamisen ja omistamisen ympärille. Tästä selkeänä ilmentymänä on Black Friday, joka saa ihmiset suoranaisen ostohysterian...

Lapsiin ja nuoriin satsattava


Luin taannoin, että Kuopio saa miljoona euroa Hermannin kouluhyökkäyksen jälkihoitoon. Kuka se päättää, minne tämä raha menee ja hyötyvätkö uhrit, jotka joutuivat hyökkäyksen kohteeksi? Luokkakoot suunnitellaan suuremmiksi ja erityisopetusta niukennetaan. Näinkö se on lyhyt muisti päättäjillä, vai ajatellaanko...

Etanolin osuus nousee vääjäämättä


Bensiinin tankkauksessa odotamme huoltoasemalle seuraavaa, 15 prosentin etanolin osuutta, nykyisen 10 prosentin jatkoksi. Prosentista puhui näyttävimmin 2019 elokuussa presidentti Donald Trump. Hän esitteli USA:n maissinviljelijöille ”jättipaketin”, missä maissiperäisen etanolin osuutta nostetaan. Etanolin...

Olipa miellyttävä yllätys


Musiikin ystävänä päätin käydä kuuntelemassa puhallinmusiikkia, jota tarjosi Kalakukko Wind Band Disneyn elokuvamusiikin muodossa kapellimestarinaan Rauno Tikkanen. Upea kokemus, kun musiikkikaupunki tuottaa koulujen puhallinorkesterien rinnalle jatkumona vapaaehtoispohjalta toimivan orkesterin. 50-henkinen...

Mestar ei olisi markkinahäirikkö


Mestar-aiheista pääkirjoitusta lukiessani meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun, niin räväköitä sanoja oli käytetty ( SS 24.11.). Nyt on kuitenkin juuri paras aika käydä tätä keskustelua kaikilta näkökulmilta. Haluan oikaista joitakin kohtia. Mestar voi jatkossakin inhouse-yhtiönä käyttää pienyrittäjiä...

Haittaverotus onnistuu, kun haitat vähenevät


Sami Vainio otti kolumnissaan kantaa haittaveroihin ja Sitrankin esille nostamaan kestävän kehityksen verouudistukseen (SS 22.11.). Uudistuksessa verotuksen painopistettä siirretään työn ja yrittämisen verotuksesta ympäristöhaittojen, kuten ilmastopäästöjen verotukseen. Taloustieteilijät lähes kautta...

Kiitos, Esa!


Vuosi sitten kirjoitin sähkön siirtohinnoista ja vertailin kuopiolaisten hintoja siirtolapuutarhamökeissä Päivärannassa (100 euroa Kuopion verkko) ja Virranniemessä (400 euroa Savon voiman verkko). En juuri odotellut yhtiöiltä kannanottoa asiaan, mutta nyt kuuluu kummia: Sähköviestissä (Kuopion Energia...

Yhtenäistä kansaa ei voita mikään


Talvisota osoitti, että yhtenäistä kansaa ei voita mikään. Yksi merkittävimmistä sisällissodan jälkeisistä yhtenäisen kansan rakentajista oli SDP:n Väinö Tanner. Hän puolusti kaikin tavoin demokratiaa muun muassa taistelemalla sanan voimalla 1920- ja 1930-luvuilla äärioikeistoa vastaan. Aimo Cajanderin...

Onko haittoja otettu huomioon suunnittelussa?


Virkamiestä ja luovaa taloudellista oivallusta ei yleensä yhdistetä yhteen ja samaan henkilöön. Näin ei taida olla myöskään Kuopiossa, koska esimerkiksi opetustoimesta säästetyt varat tuhlataan sitten moninkertaisesti pärinäviihteen ja moottorikelkkailun edistämiseen. Viime keväänä kaupunki avusti pärinäviihdettä...

Läheiset näkevät ahdingon


Suomen Punainen Risti kysyi tammikuussa 2019 omaishoitajilta ja heidän läheisiltään, millaista tukea ja apua omaishoitajat tarvitsevat jaksaakseen omaishoitajan arkea. Vastauksissa korostui henkisen tuen lisäksi hyvin vahvasti käytännön apu arjen askareissa. Suomen Punainen Risti tarjoaa omaishoitajille...

Pingviinikävelyä Lippumäessä


Kuopion Lippumäellä on uusi jääurheilulaji, pingviinikävely. Uudelle hienolle ulkotekojääradalle on matkaa puku- ja suihkutiloista noin sata metriä. Ei ketään näytä nyt kiinnostavan kävellä luistimet jalassa kuin pingviinit keinuen ensin radalle ja sitten sama matka kun tulee takaisin tai vaikka käväisemässä...

Myös digitaalinen kontrollointi on kasvava ongelma


YK on julistanut ensi maanantain 25.11. teemapäiväksi naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Edelleen niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa naisiin kohdistuva väkivalta on suurin ihmisoikeusloukkaus. Osassa jäsenmaita naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei edes pidetä rangaistavana. Erityisesti naisiin...

Irtisanomiset eivät ole ratkaisu kuntien talousongelmiin


Kuntaliiton mukaan Suomen kolmestasadasta kunnasta noin kaksisataa teki 2018 alijäämäisen tuloksen, 46 kuntaa nosti vuodelle 2019 tuloveroprosenttia ja 53 kuntaa jatkaa verojen nostamista vuonna 2020. Kuntien yhteen lasketuksi 2019 alijäämäksi on arvioitu miljardi euroa, joka on lähes kymmenen kertaa...

Varkaudessa wiksuja valintoja


Varkaudessa on aloitettu talouden tasapainottamisohjelman laatiminen viime keväänä. Syksyllä kaupunginvaltuusto hyväksyi toimenpiteet yksimielisesti. Talouden tasapainottamisohjelma koskee koko kaupunkikonsernia ja on laadittu kuudelle vuodelle. Reunaehtona on, ettei tule henkilöstön irtisanomisia eikä...

Kasvu monikulttuurisuuteen tarvitsee tiennäyttäjiä


Eurochambresin tuoreessa kyselyssä yksi eurooppalaisten yritysten vuoden 2020 suurimmista haasteista oli osaavan työvoiman puute (Keskuskauppakamari 5.11.). OECD:n tilastojen mukaan Suomi on 17. sijalla vetovoimassa kansainvälisille osaajille. Maat kilpailevat keskenään parhaista osaajista. Yritysten...

Palkka-ale on epäinhimillistä


Suomen kansa on jakautumassa kahden kerroksen väeksi tuloerojen perusteella jopa valtion omistajaohjauksen tuella. Se on hyväksynyt Postin 700 pakettilajittelijan siirron Posti Palvelut Oy:hyn, joka on järjestäytynyt Teollisuusliittoon tuloksena huomattava pakettilajittelijoiden palkka-ale. Kirjepostin...

Verojen korotus on kohtalokasta


Talouden ahdinko on havahduttanut kunnat ja maakuntakeskukset. Hurjat alijäämät ovat mitä ilmeisimmin tulleet kuin varkain, sillä vielä noin vuosi sitten mahtipontiset suunnitelmat ennakoivat hyvää talouden kehitystä. Savossa kuntapäättäjät ovat reagoineet taloutensa elvyttämiseen ennakoidulla tavalla....

Täysi työura ei aina takaa riittävyyttä


Martti Rissanen kirjoitti työeläkkeistä näkemyksen, jota on vaikea ymmärtää (SS 14.11.). Totean ensinnäkin, että vuonna 1996 eläkkeelle jääneiden työeläkkeen keskiarvo on ollut viime vuonna 1 271 euroa kuukaudessa. Viime vuoden mediaanipalkka oli Suomessa 3 278 euroa kuukaudessa. Vuonna 1996 eläkkeelle...

Onko nainen tasa-arvoisempi?


On mielenkiintoista ajatella pariskuntien marketeissa käyttäytymisen perusteella, miten heidän kahdenväliset suhteensa toimivat käytännössä. Kun mies tulee vaimonsa kanssa ruokaostoksille, voi havaita ainakin kahdenlaista käyttäytymismallia. Vaimo kulkee askeleen, pari edellä ja päättäväisin ilmein määrätietoisesti...

Lupa tehdä toisin kaupunki-konsernin hallituspaikoissa


Kuopiossa ollaan yhtiöittämässä Kuopion kaupungin kokonaan omistama Mestar liikelaitos osakeyhtiöksi toimimaan in-house -yhtiönä. In-house tarkoittaa Mestarissakin sitä, että jatkossa sen palveluita voivat ostaa pääosin vain sen omistajat. Näin sidosyksikkönä toimiva Mestar Oy voi ottaa vastaan omistaja-asiakkaiden...

Vahvemman oikeudella rymistellään yleisesti


Elämme sellaista aikaa, jolloin halutaan, että vahvemman oikeudet toteutuvat, ei heikoimman, ja myös yleinen mielipide halutaan tällaisen oikeuden puolelle. Esimerkkejä ajassa on lukemattomasti, vaikkapa parhaillaan oleva PAU:n lakko ja siihen johtaneet tapahtumat. Postin eri työntekijäryhmiä halutaan...

Perussuomalaisten linja saa kannatusta myös hallituspuolueilta


Useat hallituspuolueet ovat sitä mieltä, että lapsilisiä tulisi korottaa tuntuvasti. Myös keskusta on herännyt viimeisten gallup-tulosten jälkeen kannattamaan lapsilisien korottamista (SS 19.11.). Hallitus on kuitenkin esittänyt, että lapsilisiä tulisi korottaa vasta neljännestä lapsesta alkaen. Perussuomalaiset...

Kuntalaisten haluamaa palveluako?


Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen valitteli kuntapuolen säästökohteiden löytämisen vaikeutta (SS 13.11.). Pirhosen mukaan ”osa kunnan palveluista on lakisääteisiä ja loputkin ovat kuntalaisten haluamia palveluja”. Kuopion kaupunki on viime vuosina rakentanut – ja pyrkii edelleen rakentamaan – verovaroin...

Koululeikkausten häviäjiä ovat lapset


Kuopion kaupungin yt-neuvottelujen tuloksena suurennetaan opetusryhmiä ja karsitaan koulunkäynnin ohjaajia. Millainen määrä pahoinvointia, syrjäytymistä, mielenterveyden häiriöitä ja suoranaisia tragedioita tarvitaan, että kuopiolainen kuntapäättäjä näkee kasvatuksen ja opetuksen muuna kuin rahanmenona? Nyky-yhteiskunnassa...

Optimistista kaaosta


Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen yltiöpäinen optimistisuus on hyvin tarttunut muihinkin johtajiin. Näyttävät kaikissa hankkeissa tavanomaiset kustannusten ylitykset noudattavan ”hyväksyttyä” kaavaa. Huono hanke, jota ei vähintään 30 prosentilla saada ylitetyksi. Uusia tiloja rakentuu olemattomilla...

VR:lle terveisiä poekkimatkaelijalta


Kuulehan sie VeeÄrrä. Sie oot lakkaattamassa junia, joilla piäsis Jyskylästä Kuopijoon uamulla. Varmaan sen tähen kun niissä ei oo kulukijoeta. No enpä kovin tuota ihmettele. Nii ettei oo kulukijoeta. Tulinpa tässä uamulla sieltä junalla. Sujuvasti mänj matka tuonne Pieksämäelle, vuan sitten tulj toppi....


Mielipiteet tarjoaa Savon Sanomat.
 
Designed by: Mainostoimisto Funlus Oy © 2011-2012  -  Ota yhteyttä  -  Uutiskirje  - Toimialat  - Lisää yritys
Funlus Oy:n onlinepelit löydät osoitteesta FunlusGames.com.